keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Eteisen laatikosto

Remontit etenevät pieni askel kerrallaan, mikä on toisinaan
hyvinkin turhauttavaa. Mutta kun jotain saadaan aikaiseksi,
tuo se niin hyvän olon pitkäksi aikaa.

Eteisemme on vielä kesken ja saakin odottaa loppusilauksiaan,
kunnes pari muuta huonetta valmistuu ensin.
Lipaston mieheni sai kuitenkin jo tehtyä. 
Tämä itse asiassa valmistui jo ennen joulua, mutta en ole
muistanut sitä esitellä. 


Halusimme jonkin selkeän paikan kaikkien pipoille, tumpuille,
kaulahuiveille yms. jotka ainakin meidän perheessä
hukkuivat vaatenaulakon hyllyille sekamelskaan.
Niimpä suunnittelimme yhdessä mieheni kanssa tämän
laatikoston ja se on ollut hyvin toimiva. 
Isompi poika osaa jo itse hienosti etsiä omat vaatteensakin 
omasta pikku laatikostaan.











Lasikuvun alle pääsi viherhuoneesta löytämäni talven aikana
kauniisti kuivunut ruusunoksa sekä valkoisia simpukoita,
joita olen joskus kerännyt merenrannalta Lanzarotella.




 

Esikoinen halusi tulla esittelemään sopivasti hyppytaitojaan.

 Vieressä on metallinen naulakko, joka viimeinkin pääsi seinälle.
Sen on tarkoitus hieman yhdistää eteistä ja keittiötä.




























-Maikku-

2 kommenttia: