perjantai 28. maaliskuuta 2014

Sitruunoita ja sairastupaa

Rankka viikko takana. Kaikki perheen pojat (iso ja pienet)
ovat olleet kipeinä ja pienin vieläkin hieman.
Vatsatauti on kyllä sitten inhottava ja sitkeä.
Pyykkikone laulaa samoin kuin äiti, että pienokainen
pysyy rauhallisena ja nukkuisi hyvin. 
Saisi jo loppua, jotta pääsisi pihallekin puutarhatöihin,
kun ilmakin on jo niin houkuttelevan keväinen.
Lisäksi viikonloppuna olisi kahden rakkaan veljentytön
syntymäpäiväjuhlat, joita on odotettu.


Pientä piritystä tähän viikkoon toi onneksi
saapunut tilaukseni Annival Interiorista.
Yksi tilaamani asia oli tämä metallinen kori,
jollaista olen himoinnut jo pitkään.
Rakastan ranskalais-italialaisia maalaistyylisiä asioita,
shabby chic ja country cottage-sisustuksia sekoitettuna
Long Islandiin pienellä modernilla twistillä.
Miten niin hieman sekavaa...

Hitaasti kuitenkin muuntelen kotiamme kukkaron nyörien
silloin tällöin (harvoin) antaessa periksi hullutuksilleni.
Ja tämä oli yksi niistä. Mutta voi kuinka kori piristääkään
aamuisin pöydällä.
Täynnä keltaisia, raikkaita sitruunoita.
Niimpä sairastuvan iloksi näitä kuvia.






-Maikku-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti