tiistai 13. toukokuuta 2014

Lasten leikkejä

Kuinka ihanaa onkaan seurata omien lastensa leikkejä.
Etenkin kun pienempikin on jo sen verran iso, että
osallistuu isoveljen puuhiin jo ihan täysillä
ja he leikkivät yhdessä. 

Tietenkin pienempi on vielä omissa maailmoissaan lelujen
kanssa ja pääasiassa ne menevät suuhun tutkittavaksi,
mutta silti on ihmeellistä, kuinka pienenä sitä jo
haluaa olla toisen seurassa leikkien lomassa
ja kuinka isompikin huomioi pienemmän leikeissään.
Pieniltä kärhämiltähän ei voi välttyä, mutta yllättävän
sopuisaa tämä vielä on. 


Junaleikit ovat aivan huippuja tässä talossa ja
itsekin pidän kovasti puisista leluista. Ne tuntuvat
paljon paremmilta kuin muoviset vai mitä olette mieltä?




Myös keittiöleikit ovat suosittuja ja esikoinen
usein toivookin minulta uusia ruokia leikkeihin.
Viimeisimpinä olen ommellut netistä löytyneiden
ohjeiden avulla donitseja ja marenkeja. 
Helppoja ja ihania. Leikeissä hyvin suosittuja.


































-Maikku-

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Viherhuone äitienpäivänä

Äitienpäivä alkoi ihanasti, kun sain nukkua
pitkään ja kuunnella sitten lasten leikkien ääniä olohuoneesta.
Mies leipoi meille aamupalaksi suklaamuffineja
ja kaunis lahja odotti minua keittiön pöydällä.

Pikkuisen päiväunien jälkeen päivä on sujunut
mummilassa vieraillen ja
mieheni vei minut ja lapsemme syömään
Luomajärven hevoskievariin, missä oli todella
herkullinen ruoka. Aterian jälkeen pojat tietenkin
halusivat nähdä hevosia ja pienempikin katseli vierestä 
aivan kummissaan, kun äiti silitteli hevosia isomman kanssa.
Harmi vaan kun ei tullut kameraa mukaan.

Kotona päivä onkin sujunut rentoillen ja jatkuu
samalla mallilla. Näin äitienpäivän kunniaksi
otin muutaman kuvan viherhuoneesta, missä näkyykin
myös viimeisin projektini eli lavoista tehty pöytä, joka
on vielä viimeistelyjä vaille valmis. Lasi ja teksti puuttuu.




 Rakastan valkoisia hortensioita ja pakkohan niitä oli
torilta ostaa kotia kaunistamaan.





Sain myös eilen illalla valmiiksi virkkaamani
viirinauhan. Värit eivät näy tässä hyvin,
mutta käytin pastellisävyinä valkoista, vaaleansinistä
ja marjapuuronpunaista.



Omenapuu tekee jo kivasti lehtiä.


Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

-Maikku-