Mustikassa

Olen varmaankin aiemminkin maininnut, kuinka koko takapihamme on pääasiassa mustikkametsää. Nyt viimeinkin siitä oli hyötyäkin, kun pääsin poikani kanssa poimimaan näin nautinnollisen helposti omaa satoa. Ensi kesänä kun tätä ei enää pakolla ole, jos saamme aikaan mitä on suunnitelmissa.

On yllättävän rentouttavaa vain kyykistellä pusikossa, poimia sormien väliin pieniä tummia marjoja ja tiputella niitä hiljalleen vatiin. Ei huolia, aikatauluja, vain sinä ja mustikat. Kaikessa rauhassa, ainoina häiriöinä hyttyset ja jalkojen ajoittainen puutuminen. Silloin kun poikamme ei ollut päiväunillaan, myös hän yritti kerätä äitinsä opastuksella mustikoita pieneen hiekkaämpäriinsä ja sujautti ne sitten vatiini osan mennessä ohitse. Harmi vain, kun ei ollut kameraa mukana puuhassa. Sekin toisaalta olisi vienyt osan rentoutumisesta mukanaan. Nyt sain nauttia vain ihanasta hiljaisuudesta ajatusteni kanssa. Enkä voi sanoa muuta, kuin ihanaa että tulee syksy. (Vaikka kesä onkin aivan ihanaa aikaa.)

Yrttiruukku

Tein eilen keittiöömme viimein yrttiruukun. Tähän saakka sisällä olevat yrtit ovat olleet omissa pikku ruukuissaan keittiön ikkunalla ja niitä on aina täytynyt siirrellä pois tieltä, kun olemme avanneet ikkunan tuulettaaksemme kesän kuumina päivinä. Nyt löysin kuitenkin tämmöisen ison metallisen vadin, johon tykästyin.

Vadissa oli myös kirjoitus, joka oli mielestäni kaunis.

Vatiin/ruukkuun istutin appelsiinitimjamia, basilikaa (jota käytämme hyvin paljon), sitruunamelissaa sekä tilliä.

Tällä kertaa ruukku pääsi suoraan keittiön pöydälle. Siitä sitä on nyt helppo siirrellä toiselle ikkunalle, kun tulee enemmän vieraita.

Punaista näkyvissä

Puutarhamme vaikuttaa tällä hetkellä hyvin punaiselta. Aurinkokin on paistanut koko viikonlopun ja koko perhe on päässyt ulkoilemaan. Poika nauttii lasten tapaan ulkona touhuamisesta ja usein auttaakin kastelemaan kukat. Mies taasen on häärinyt viimeisen viikon uuden moottoripyöränsä parissa.

Poikakin innostui kirsikoista. Alimmat oksat ovat niin matalla vielä, että hänkin ylettyi niihin itse. Ja jollei kirsikka irronnut pienin sormin, se osattiin napata suoraan puusta suuhun naurun kera.

Muumimaailmassa

Eilen vietimme oikein perhelomapäivän ja lähdimme erään rakkaan ystäväpariskuntamme kanssa Naantaliin, Muumimaailmaan. Sää suosi meitä oikein kunnolla ja aurinko lämmitti suloisesti kasvoja. Matka oli pitkä ja ensimmäisen kerran pieni poikamme ei suostunut nukkumaan matkalla. Harvinaista kyllä, hän oli erittäin kiltisti koko matkan ajan Naantaliin saakka. Kun pääsimme perille, ajattelimme että nukkuu sitten kävelylenkillä kohti muumimaailmaa, mutta ei. Pää kääntyili koko ajan ympäriinsä ja Muumimaailmassa oli aivan liian hauskaa nukkumiseen.

Kovastihan siellä on nähtävää ja lapset nauttivat kovasti. Oli siinä perässä pysymistä, kun vauhtimaakarit pääsivät liikkeelle. Onneksi yksi reissulainen oli kiltisti vaunuissansa, kun ikääkin on vielä niin kovin vähän. Muumitalo oli kovasti muuttunut omasta lapsuudestani, kun kävin paikassa, mutta edelleen hieno.

Meidän pieni Tiuhtu, vai olikos tämä nyt Viuhti? Kaikki muumihahmot bongattiin ja meidän pieni uskalsi jopa halata Niiskuneitiä ja selittää jotain aivan ihmeellistä Nuuskamuikkuselle, joka kuunteli tarkkaan.

Koko reissu oli oikein onnistunut ja oli ihanaa nähdä ystäviämme. Poika nukkuukin nyt muumipeikko-pehmolelu tiukasti kainalossa.

Mitä kaikkea pihalta voikaan paljastua...

Koska emme omistaneet ruohonleikkuria, on nurmikkomme päässyt kesän aikana valloilleen. Se alkoi kirjaimellisesti jo muistuttamaan heinäpeltoa tai niittyä. Tänään pääsimme äitini kanssa touhuamaan oikein kunnolla ja nyt tuloksena piha näyttää huomattavasti siistimmältä. Sade vain pääsi hieman yllättämään, joten jäi vielä hieman työsarkaa. Kuitenkin pääsimme näkemään pihasta uusia alueita ja mitä kaikkea ihanuuksia sieltä paljastuikaan...

kaksi suurta ruusupensasta oli puhjennut kukkaan ja voi että kun ne tuoksuivat hyvältä.

Tyrnikin on tehnyt viimein marjoja. Harmi vaan, kun on hieman liian herkästi levittyvä kasvi. Taimia löytyy sieltä sun täältä pitkin pihaa.

Tuli myöskin poimittua hyvän kokoinen lasipurkki täyteen etanoita. Yäk! Parempi kuitenkin pois kuin napsimassa satoani. En kuitenkaan raaskinut niitä tappaa, joten kävin viemässä metsään pitkälle polun varrelle. Toivottavasti eivät löydä sieltä takaisin asutukselle kovinkaan nopeaa.

Nälkäpeli

Kun eilen ajelimme mieheni kanssa Helsingistä kotiin, kaivoin ostoskasseista yhden ostamistani kirjoista. Minun oli tehnyt jo pitkään mieli lukea Nälkäpeli, mutta jostain syystä en ollut halunnut sitä tehdä. Kenties sen vuoksi, että kirjasta ja siitä tehdystä elokuvasta hössötetään ja kehutaan niin valtavasti, että minua alkoi epäilyttää. Mutta tartuin kirjaan nyt lopulta mielenkiinnolla ja päätin lukea ainakin tämän trilogian ensimmäisen osan.

Suzanne Collins (s.1964) on yhdysvaltalainen nuortenkirjalija, joka aloitti uransa lastentelevisiosarjojen käsikirjoittajana. Hänen viimeisimpiin teoksiinsa kuuluu Nälkäpeli-trilogia, jonka ensimmäisen osan nimikin on sama. Seuraavat osat ovat Vihan liekit ja Matkijanärhi.

Nälkäpeli (The Hunger Games, suom. Helene Butzow) kertoo tulevaisuuteen sijoittuvasta maailmasta. Pohjois-Amerikasta suurin osa on hävinnyt tulvien, luonnonkatastrofien, kuivuuden yms. vuoksi. Lopuksi maan raunioista syntyy uusi kaupunki nimeltään Pamen. Se koostuu alkuunsa pääkaupungista Capitolista sekä 13. vyöhykkeestä. Kansalaiset kuitenkin nousivat kapinaan hallitsijoitaan vastaan, mutta taistelun voitti Capitol. Rangaistukseksi vyöhyke 13 tuhottiin maan tasalle ja luokkajako jyrkkeni. Pienempilukuiset vyöhykkeet pärjäävät paremmin ja saavat nauttia ravinnosta ja huolenpidosta, kun taas viimeiset vyöhykkeet ovat jokseenkin orjien asemassa. Rangaistuksesi ja jonkinlaiseksi muistutukseksi voitostaan hallitsijat määrävät aloitettavaksi jokavuotisen Nälkäpelin. Siinä jokaisesta vyöhykkeestä arvotaan nälkäpeliin mukaan yksi tyttö ja yksi poika, iältään 12-18-vuotta. Jokainen joutuu osallistumaan arvontaan ilman poikkeuksia. Kilpailuun osallistuvat kuljetetaan ennalta tietämättömään paikkaan, joka on valittu areenaksi. Kilpailijat suljetaan areenalle, joka voi olla mitä tahansa aavikosta metsään, ja he joutuvat taistelemaan toisiaan vastaan kuolemaan asti. Viimeinen elossa oleva voittaa nälkäpelin. Tarina kohdistuu vyöhykkeellä 12. elävään Katniss Everdeeniin, joka on 16-vuotias. Hänen sisarensa äänestyslappu nostetaan valintamaljasta, mutta Katness ilmoittautuu vapaaehtoiseksi pikkusisarensa puolesta. Niin hän joutuu mukaan nälkäpeliin ja kamppailemaan hengestään 23 muun kilpailijan kanssa lyhyen koulutuksen jälkeen. Kirja käsittelee hyvin luokkaeroja, elämän epäoikeudenmukaisuutta ja omien valintojen vaikeutta sekä niiden seurauksia. Kirja laittaa miettimään ja pelkäämään. Siinä myös kohdistetaan huomio tosi-TV:n maailmaan ja ihmisten hirviömäisyyteen. Taisteluareena muistutti hieman antiikin Rooman gladiaattoreiden kohtaloa, mutta vietynä pidemmälle ja paljon piinaavammaksi ja vaikemmaksi. Juuri sellaiseksi, missä he olisivat taistelleet tämän kaltaisessa tulevaisuuden maailmassa.

"Onko sinulla vielä jokin viimeinen neuvo?" Peeta kysyy. "Kun gongi kumahtaa, alkakaa vetää minkä kintuistanne pääsette. Kumpikaan teistä ei pärjää Runsaudensarven verilöylyssä. Häipykää niin kauas muista kuin ikinä kykenette ja etsikää paikka jossa on vettä." Haymitch sanoo. "Tuliko selväksi?" "Entä sen jälkeen?" minä kysyn. "Pysykää hengissä."

Vaikka Nälkäpeli on kirjoitettu nuorisolle ajatellen myös aikuislukijoita, en itse suosittelisi kirjaa alle 15-vuotiaille. Kirjan raakuus ja verisyys saivat vatsani vääntelemään heti alusta lähtien, vaikka pidänkin yleensä jännittävistä kirjoista. Ihmisluonnon kuvaukset saattavat olla hyviä opetuksia, mutta itselläni päähuomio kiinnittyi jostain syystä koko ajan toisten tappamiseen ja teurastamiseen. Kirjan päähenkilöstä, Katnissista, oppii kuitenkin pitämään kovasti. Hän tuntuu läheiseltä, vaikka hieman yksinkertaiselta, ja hänen puolestaan pelkää ja toivoo. Kirja kerrotaankin hänen näkökulmastaan, mikä saa aikaan myös hyviä pohdiskeluja erilaisista mieltä painavista asioista. Kirja on hienosti kirjoitettu. Teksti on soljuvaa eikä teosta sen kauheudesta huolimatta voinut laskea käsistään. Joten se tulikin luettua lähes yhdeltä istumalta. Vastaus kysymykseen aionko lukea jatko-osat, on vielä auki. Tarina jää kesken, onhan kyseessä trilogia, ja mieltä jää kovasti askarruttamaan kirjan henkilöhahmojen lopullinen kohtalo. Silti en tiedä kestääkö vatsani enempää. Elokuvan voisin katsoa ihan mielenkiinnosta; vastaako se kuinka paljon kirjaa. Yleensähän ne poikkeavat ainakin osittain. Loppujen lopuksi, kirja on hyvin kirjoitettu, henkilöhahmoihin kiintyy kovasti ja tarina on jännittävä/kauhistuttava, eikä anna ajatuksille hetkeen rauhaa.

Nuottikirjoja

Tänään saapui pitkään odottamani tilaus Yhdysvalloista. On nuo nettikaupat sitten ihania. ;) Kaksi nuottikirjaa, joita olen himoinnut pitkään. En tiedä miksen ole niitä aiemmin tilannut, etenkään kun eivät maksaneet paljoakaan, mutta nyt sain sen viimein tehtyä. Ja tänään pääsin niitä soittamaan pianollani. Mieskin piti kovasti ja tunnisti jopa, mistä leffasta soittelin. Poika tuli tapansa mukaan viereeni istumaan pianon penkille ja kuuntelemaan kun äitinsä yrittää opetella kappaletta ja laulella samalla.

Kirjat ovat, kuten kuvasta näkyykin: Andrew Lloyd Webberin Phantom of the opera; piano vocal selections sekä Dario Marianellin Pride & Prejudice Music from the motion picture soundtrack, nuottikirjat. Molempien elokuvien musiikkeja rakastan ja ne soivatkin mm. häissämme useaan otteeseen. Aivan ihania, eikä ollenkaan liian vaikeita. Ylpeys ja ennakkoluulon sävelmissä usein vaihdellaan nuottiavainta, mutta kun pääsee mukaan juoneen, ei se tuota liikaa ongelmia. Kappaleet ovat niin kauniita.

Pari muutakin sisustusjuttua on tullut ostettua. sohvalle kaipasin jotain pehmoista tyynyä mukavalla kirjoituksella ja yllättäen löysin semmoisen pikkukaupasta.

Olin myös kaivannut viherhuoneeseemme puista vahvaa tarjotinta, joka sopisi sisustukseen sekä kahvitarjottavien kanniskeluun. Käydessäni vanhempieni luona viime viikolla, poikkesimme tapamme mukaan äitini ja poikani kanssa vakio-sisustusliikkeessämme. Sieltä tarttui tämmöinen mukaan ja on ollut hyvä käytössä.

Kassissa, jossa ostokseni sain, oli ihana kirjoitus. Täytyy säästää tämä.

Nyt täytyykin lähteä pakkailemaan, sillä huomenna lähdemme mieheni kanssa viettämään aikaa kahdestaan Helsinkiin. Poikamme pääsee mummulle ja faarille ihanaan hoitoon ja me pääsemme nauttimaan. Tällä hetkellä on luvattu kaunista huomiseksi, joten peukut pystyyn.

Auringon kaipuu

Viime viikolla sai nauttia ihanista ja lämpöisistä kesäpäivistä, toisin kuin tällä viikolla. Nyt ollaan taas suljettuja sisälle. Poikakin kantaa välillä lenkkareitaan käsissään pyytäen ulos leikkimään, mutta pikainen vilkaisu ulos rankkasateeseen vie kyllä kaiken toivon suunnitelmasta. Onneksi pian pitäisi helpottaa. Viime viikolla hieman kuvailinkin taas puutarhaa, sillä kukat alkavat kauniisti aukenemaan. takapihakin on jo mustikkaa täynnä ja hyvällä tuurilla niitä pääsisi ensi viikolla poimaankin. Sateen keskellä on mukava katsella sitten näitä kuvia...

Sormustinkukat ovat ihanasti avautuneet ja niitä onkin nyt löytynyt ympäri pihaa.

Innolla odottelenkin jo, koska ruusut avaavat kunnolla nuppunsa.

Pienet asukit eivät näy kuvissa. Poika usein kuuntelee niiden laulua ihastuneena ja välillä linnut tekevät pieniä pyrähdyksiä ihmettelemässä vuorostaan meitä.