maanantai 9. heinäkuuta 2012

Nuottikirjoja

Tänään saapui pitkään odottamani tilaus Yhdysvalloista. On nuo nettikaupat sitten ihania. ;) Kaksi nuottikirjaa, joita olen himoinnut pitkään. En tiedä miksen ole niitä aiemmin tilannut, etenkään kun eivät maksaneet paljoakaan, mutta nyt sain sen viimein tehtyä. Ja tänään pääsin niitä soittamaan pianollani. Mieskin piti kovasti ja tunnisti jopa, mistä leffasta soittelin. Poika tuli tapansa mukaan viereeni istumaan pianon penkille ja kuuntelemaan kun äitinsä yrittää opetella kappaletta ja laulella samalla.
Kirjat ovat, kuten kuvasta näkyykin: Andrew Lloyd Webberin Phantom of the opera; piano vocal selections sekä Dario Marianellin Pride & Prejudice Music from the motion picture soundtrack, nuottikirjat. Molempien elokuvien musiikkeja rakastan ja ne soivatkin mm. häissämme useaan otteeseen. Aivan ihania, eikä ollenkaan liian vaikeita. Ylpeys ja ennakkoluulon sävelmissä usein vaihdellaan nuottiavainta, mutta kun pääsee mukaan juoneen, ei se tuota liikaa ongelmia. Kappaleet ovat niin kauniita.
Pari muutakin sisustusjuttua on tullut ostettua. sohvalle kaipasin jotain pehmoista tyynyä mukavalla kirjoituksella ja yllättäen löysin semmoisen pikkukaupasta.
Olin myös kaivannut viherhuoneeseemme puista vahvaa tarjotinta, joka sopisi sisustukseen sekä kahvitarjottavien kanniskeluun. Käydessäni vanhempieni luona viime viikolla, poikkesimme tapamme mukaan äitini ja poikani kanssa vakio-sisustusliikkeessämme. Sieltä tarttui tämmöinen mukaan ja on ollut hyvä käytössä.
Kassissa, jossa ostokseni sain, oli ihana kirjoitus. Täytyy säästää tämä.
Nyt täytyykin lähteä pakkailemaan, sillä huomenna lähdemme mieheni kanssa viettämään aikaa kahdestaan Helsinkiin. Poikamme pääsee mummulle ja faarille ihanaan hoitoon ja me pääsemme nauttimaan. Tällä hetkellä on luvattu kaunista huomiseksi, joten peukut pystyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti