perjantai 20. heinäkuuta 2012

Muumimaailmassa

Eilen vietimme oikein perhelomapäivän ja lähdimme erään rakkaan ystäväpariskuntamme kanssa Naantaliin, Muumimaailmaan. Sää suosi meitä oikein kunnolla ja aurinko lämmitti suloisesti kasvoja. Matka oli pitkä ja ensimmäisen kerran pieni poikamme ei suostunut nukkumaan matkalla. Harvinaista kyllä, hän oli erittäin kiltisti koko matkan ajan Naantaliin saakka. Kun pääsimme perille, ajattelimme että nukkuu sitten kävelylenkillä kohti muumimaailmaa, mutta ei. Pää kääntyili koko ajan ympäriinsä ja Muumimaailmassa oli aivan liian hauskaa nukkumiseen.
Kovastihan siellä on nähtävää ja lapset nauttivat kovasti. Oli siinä perässä pysymistä, kun vauhtimaakarit pääsivät liikkeelle. Onneksi yksi reissulainen oli kiltisti vaunuissansa, kun ikääkin on vielä niin kovin vähän. Muumitalo oli kovasti muuttunut omasta lapsuudestani, kun kävin paikassa, mutta edelleen hieno.
Meidän pieni Tiuhtu, vai olikos tämä nyt Viuhti? Kaikki muumihahmot bongattiin ja meidän pieni uskalsi jopa halata Niiskuneitiä ja selittää jotain aivan ihmeellistä Nuuskamuikkuselle, joka kuunteli tarkkaan.
Koko reissu oli oikein onnistunut ja oli ihanaa nähdä ystäviämme. Poika nukkuukin nyt muumipeikko-pehmolelu tiukasti kainalossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti