Kuolleiden lelujen kesä

Näin kesäloman ensimmäisenä päivänä ehdin viimein istumaan koneelle ja kirjoittamaan ensimmäisen kirjaesittelyni. Poikakin nukahti juuri päiväunille, joten katsotaan saanko tämän valmiiksi ennen kuin herää. :) Tartuin kirjaan mielenkiinnolla ja pienellä karmivuudella selkärangassa. Nimi tuntui oudolta. Se ei pahemmin houkutellut, mutta kirjan taka-kannen luettuani aloitin innolla teoksen lukemisen. Loppuen lopuksi täytyy sanoa, että nimi sopii kirjaan täydellisesti.

Antonio Hill (s. 1966) on espanjalainen psykologian lisensiaatti, joka on työskennellyt pitkään myös englanninkielisen kaunokirjallisuuden kääntäjänä. Kuolleiden lelujen kesä on Hillin esikoisteos ja se myi Espanjassa ensimmäisen viikon aikana 70 000 kappaletta ja kirjan oikeudet myytiin useisiin maihin jo ennen ilmestymistään. Tämä tietenkin luo tiettyjä odotuksia kirjalle...

Kirjan päähenkilönä seikkailee pitkältä pakkolomalta poliisivoimiin palannut, argentiinalaissyntyinen komisario Héctor Salgado. Hahmo on mielenkiintoinen ja hänen kuvauksistaan huomaa selkeästi Hillin psykolgitaustan. Kirjan hahmot ovat muutoinkin hyvin mielenkiintoisia, teoksessa kerrotaan heistä paljon ja monipuolisesti. Teoksessa on myös onnistuttu luomaan elävät mielikuvat tapahtumien paikasta; Barcelonasta sekä hahmojen tavoista. Kuolleiden lelujen kesä alkaa tapauksesta, jossa rikkaan perheen 19-vuotias poika Marc putoaa kotinsa ylimmän kerroksen ikkunasta juhannusjuhlien aikana. Monet uskovat ja vakuuttavat tapauksen olleen vain traaginen onnettomuus tai itsemurha, mutta Marcin äiti on eri mieltä. Héctor Salgado alkaa tutkia tapausta kollegansa kanssa ja kuten usein dekkareissa on tapana, huomaavat pian jutun haarautuvan useaan suuntaan ja tuovan vanhatkin haamut esiin haudoistaan.

"Katsokaa, komisario, tässä, T-paidan yläosassa aivan kauluksen alla. Punertavia tahroja." Ne saattoivat olla vaikka mitä, mutta Salgado oli nähnyt liian monta veritahraa ollakseen tunnistamatta niitä. Hänenkin äänensävynsä muuttui. "Otetaan se kukaan, Ja", hän sanoi ja osoitti laatikkoa, "-tuo myös."

Juoni on kiinnostavasti rakennettu eikä kirjaa malttanut laskea käsistään, kun vauhtiin pääsi. Muutamia hahmojen tapoja lukuun ottamatta, kirja oli hyvin viihdyttävä. Loppuratkaisu oli taidokkaasti tehty, jonka dekkareita harrastavat saattavat aavistaakin. Lopussa jätetään yksi päähenkilölle hyvinkin tärkeä asia auki tarkoituksena koukuttaa lukija myös seuraavaan teokseen. Ja myönnän kyllä, että itse ainakin odotan tulevaa jatko-osaa mielenkiinnolla.