sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Lauantai-illan viettoa

Viikonloppuna olemme koko perhe ollut vapaalla ja nauttineet yhteisestä ajasta. Päivisin kävimme Tampereella ostoksilla ja saimme viimein miehen kanssa tilattua uudet silmälasit. Vanhat kun ovat väärillä voimakkuuksilla.
Lauantai-iltana pidimme leffaillan.

Poika leikki muumiveneellään ja minä muutin taas pari kevätjuttua kotiimme.



Olin aivan innoissani, kun löysin keltaisia tulppaaneja, suosikkikukkiani.


Myös keittiön pikku-ikkuna koki pienen muutoksen. Tältä se näytti nyt joulun jälkeen ja kukat valtasivat keskipaikan nopeasti.




Olohuoneeseen laitoimme tapamme mukaan "piknikin" ja siihen tämän hetkisiä suosikkejani eli juustoja. Uunissa kypsytettyä vuohenjuustoa sekä pannulla voissa paistettua halloumia, johon rakas kälyni sai minut täysin koukutettua.




Tästä rentoilusta on hyvä aloittaa uusi työviikko.

3 kommenttia:

  1. Ihanat muumileikit taas pienellä. <3 Ja täytyy sanoa, että houkuttelevan näköiset leffaillan eväät teillä. -Kälysesi :D

    VastaaPoista
  2. Suosittelen ehdottomasti yhdistelmää Ritz -keksi, pala Brietä ja iso nokare viikunahilloa.

    t. E.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kälyseni, oli kyllä hyvää :)

    E: täytyy kokeilla sitten, kun vauva on syntynyt. Nyt en ihan uskalla noita homejuustoja syödä vaikka kaippa ne on pastoroituja pääasiassa... viikunahilloa ei ookaan tullu maistettua, täytyy testata :)

    VastaaPoista