maanantai 21. tammikuuta 2013

Pieniä kotijuttuja

Olen jo pitkään halunnut olohuoneemme seinälle suuren kellon ja viimeinkin löysimme sellaisen, mikä ei maksanut ihan hunajaa. Seinä kun on hyvin korkea, kaipasi se jotain uutta. Pelkkä kello ei siihen kuitenkaan jää, vaan suunnittelen sille parhaillaan kavereita. Mutta kuvasin sen kuitenkin jo. Kello on myöksin vielä liian korkealla sillä laitoimme sen roikkumaan vain vanhaan taulunaulaan.
Ja mikä parasta, keskellä lukee suosikkikaupunkini. Paris <3 Myös makuuhuone on päässyt muodonmuutoksen alle ja jatkuu vielä pitään. Saimme viimein uuden sängyn ja päätimme miehen kanssa, ettei päätyseinä ole kuitenkaan sen värinen kuin haluamme vaikka se vasta kesällä maalattiin. Haluan sen siniseksi kuvioiden kera ja nyt myös muut kohteet makuuhuoneessa saavat samaa käsittelyä. Lopputuloksena olisi toivon mukaan rauhallinen vanhahtavan sininen ja valkoinen.
Keltainen verho oli aivan pakko laittaa ihan vain kevään odotuksen kunniaksi. Saimme viimein ostettua myös omat vaunut pojallemme ja vauvaa odottamaan. Ihana työtoverini myi nämä ja heti kun saamme yhden renkaista kuntoon, lähdemme pojan kanssa jälleen lenkille. Ovat kyllä aivan huiput.

2 kommenttia:

  1. Kivan näköistä teillä ja jotenkin keväistä. :) Toivottavasti olette jo päässeet testaamaan uusia vaunuja, kun ollut niin aurinkoisia päiviäkin. Terveisin, Maria

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon. :) Hiljalleen oon kyllä alkanut hivuttaan näitä kevätasioita pitkiä kotia, tulee pirteämpi olo.
    Piti yksi vaunun renkaista paikata, mutta nyt sillä pääsee hyvin ja vaunuilemassa ollaan viimeinkin käyty. Poikakin tykkäs hirveesti kyydistä ja kattella maisemia. :)

    VastaaPoista