lauantai 2. helmikuuta 2013

Puutarhavihko

Näin sairaslomalla kaipaa jotain tekemistä, missä voi pysyä peiton alla
ja silti saada käsilleen tekemistä. 
Käsitöitä en jaksanut nyt tehdä, vaan päätin aloittaa
jo pitkään mielessäni olleen projektin,
nimittäin puutarhavihon tekemisen.



Etsin käsiini jonkin suuren vihkon, joka oli vielä tyhjä. 
Kannet päällystin vanhoilla Viherpiha-lehden kansikuvilla.
Sisälle etsinkin parin päivän aikana kaikista vanhoista puutarhalehdistäni,
joita oli parin vuoden ajan säästänyt,
kaiken laisia puutarhanhoitovinkkejä sekä kauniita kukkia ja kasveja,
joita toivoisin pihallemme.
Muutimme taloomme vasta alle vuosi sitten ja viime kesä meni tutustuessa pihaympäristöön.
Tänä vuonna päätin aloittaa sen muokkaamisen haluamakseni,
 vaikka vauva onkin tulossa keskikesällä.
Onpahan puuhaa sitten päiväunien aikana. :)



Takapihamme on vielä täysin metsää. Korkeita ja vanhoja mäntyjä,
joista kaadamme suurimman osan sekä useita
pihlajoita ja yhden tammenalunkin löysin sieltä viime kesänä. Sivupihalla kasvaa
vaahtera, jonka myös siirrämme takapihalle, kunhan se on raivattu. 
Paljon on puuhaa ja suunnittelua
ja näin keväisen kauniina ja aurinkoisena päivänä
on mukava istua ikkunan ääressä valon tulviessa sisään
ja suunnitella mitä kaikkea pihalle voisi laittaa ja tehdä.



Olen aina tykännyt tehdä tämän kaltaisia pikkuvihkoja, joihin
kerään kaikkia lehtileikkeitä ja ohjeita talteen.
Häistämme minulla on tallella kaksi isoa suunnittelukirjaa.
Nyt kun alan suunnittelemaan, toimii vihko hyvänä muistutuksena ja apuna
kevään muuttuessa kesäksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti