tiistai 30. huhtikuuta 2013

Gnocchie kokeilu

Olen usein katsellut, kuinka Italiaan sijoittuvissa 
kokkiohjelmissa tehdään tunnelmallisissa keittiöissä
vanhojen, suloisten italialaisten mummujen kanssa
perinneruokaa; gnoccheja. 

Joka kerta ne ovat näyttäneet niin hyviltä, että
on tehnyt mieli kokeilla itsekin. Kuitenkin ohjelmista
jäi mielikuva, että niiden tekeminen olisi hyvinkin
vaikeaa ja sorminäppäryyttä vaativaa.
Joten olen antanut niiden jäädä rauhaan.
Nyt kuitenkin vastaan tuli pirkka-lehdessä 
helpon kuuloinen gnocchie-resepti, jota päätin oitis sitten kokeilla.
Meni kuinka meni ja ulkonäöstä viis.



Reseptihän oli helppo, tekemiseen vaan kannattaa varata aikaa hyvin.

1kg jauhoisia perunoita
2dl parmesaania (itse laitoimme goudaa)
1 1/2 tl suolaa
1 kananmuna
n. 2,5 dl vehnäjauhoja

ei siis enempää. Ensin keitin perunat ja mies muussasi ne minulle. Sitten vain
loput ainekset kulhoon ja vaivaamaan. 
Itse tykkäsin tehdä paloista pieniä palloja ensin ja
sitten pyöräyttää ne haarukka kädessä saadakseni aikaa kuviot.
Keittämiseen meni vain hetki, kun ymmärsi
nostaa gnocchiet pois keitinvedestä heti kun nousivat pintaan.

Lopuksi valmistin salvia-voikastikkeen. Mies paistoi meille
pihvit näiden seuraksi ja tuli omasta mielestäni hyvää.
Rakenne oli kyllä hyvin erilainen, kuin mihin on tottunut,
mutta varmasti kokeilen näitä vielä uudelleen toistekin.
(kunhan vaan on sitä aikaa...)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti