maanantai 6. toukokuuta 2013

Kaas chante Piaf-konsertti

Eilen kävimme mieheni kanssa pitkästä aikaa konsertissa.
Tampere talo täyttyi aikaisin vieraista, jotka kaikki
olivat tulleet kuulemaan Patricia Kaasia esittämässä
Edith Piafin lauluja, hieman kenties modernisoituina osittain.



Edith Piafin kuolemastahan tulee tänä vuonna kuluneeksi
50 vuotta ja hänen kunniakseen, Patricia Kaas halusi tehdä kiertueen.
Jopa kesken konsertin osoitettiin kunniaa Edith Piafin muistolle.



Kaas esitti kappaleita niin aivan Piafin uran alkuajoilta
sekä tietenkin niitä kaikkein tunnetuimpia ja ihanimpia
lauluja kuten La vie en rose ja Rien de rien. Lavalla oli
Kaasin lisäksi viulisti, pianisti, haitaristi sekä uskomattoman upea
miestanssija, joka toi oman tunnelmansa esityksiin.
Taustalla näkyi kuvia Pariisista ja videoinstallaatioita
sekä pitkä video itse Edith Piafista, joka oli ihana. 

(kuvat googlen kuvahaulla)

Esitys oli aivan upea ja mielettömän kauniisti totetutettu.
Katsomossa osoitettiin useaan otteeseen seisomaan nousemalla
kunniaa Patricialle ja liikutukselta ei voinut välttyä.
Patricia Kaas on kyllä maailmanluokan esiintyjä,
sen huomasi jo hänen esitystavastaan ja lavakomiikastaan. Ihana!
Vauvakin potki masussani pehmoisesti liikkuen koko ajan,
taisi tanssia laulujen mukana ja saimme mieheni kanssa
nauttia esityksestä täysin. Tällä on hyvä aloittaa uusi viikko.

-Maikku-

2 kommenttia:

  1. Ihanasta konsertista olette päässeet nauttimaan. :) Kivoja oli myös nuo teidän vappukuvat edellisissä postauksissa. -Maria

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä ihana, vieläkin tulee hyvä olo kun muistelee esitystä. Ja Tampere talo on kyllä kaunis paikka käydä konsertissa, tunnelmallinen. :)
    Kiitos paljon. :)

    VastaaPoista