Synnytysmietteitä

Tänään on jo rv 37+5. Aika on mennyt uskomattoman nopeasti.

Keho kyllä tuntee ajan kuluneen ihan kiitettävästi.

Selkää särkee, lonkat tuntuvat muljuvan, supistuksia tulee

vaihtelevalla volyymilla.

Kaksi kertaa viikon sisällä on jo tullut tunne,

että nytkö tuli lähtö, mutta ei. Ei vielä.

Vauvalla alkaa tila olemaan lopussa ja pääkin on jo kiinnittynyt.

Pienet jalat potkivat kylkiluita ja kylkiä yrittäessään

päästä parempaan asentoon. En ihmettelisi yhtään

vaikka häntäkin jo alkaisi ärsyttää.

Esikoiseni syntyi rv 38+4 ja toivon, että tämäkin rakas

lapsemme ymmärtäisi tulla pihalle hyvissä ajoin. Täysiaikaisia kun

jo ollaan ja tänne asti päästy liikuntakiellot ja kortisonit

saaneina. 

Myös itse synnytys pyörii tällä hetkellä jatkuvasti mielessä.

Esikoiseni synnytin neljässä tunnissa täysin ilman minkäänlaisia

kipulääkkeitä. Eikä se tapahtunut omasta tahdostani,

ei vain ollut enää aikaa ottaa mitään kun pienoikaisemme

päätti haluta rytinällä maailmaan.

Joten miten tulee käymään tällä kertaa?

Päättääkö tämä lapsemme pitkittää synnytystä vuorokauden

mittoihin vai tuleeko hän, kuten yleensä kenties käy,

isoveljeäänkin nopeammin maailmaan?

Asumme kuitenkin noin tunnin matkan päässä synnytyssairaalasta.

Ohjeet olen sairaalasta saanut, etten saa edes soittaa heille ja ilmoittaa

tulevani, ettei vaan joku uusi kätilö komenna pysymään kotona.

Ambulanssi tai oma mies. Jomman kumman kyydissä sitä kohta mennään. 

Mahdollisesti sen ensimmäisen, jos synnytys käynnistyy nopeaan tahtiin. 

Henkisesti olen yrittänyt tähän jo varautua, samoin kuin mieskin.

Entäpä jos edes ambulanssi ei ennätä paikalle?

Oman alani vuoksi synnytys ei ole ongelma ja uskoisin

pärjääväni siinä tilanteen, jos niin on käydäkseen.

Kuinka sitten mieheni? Pystyykö hän auttamaan minua,

jos huudan kylpyhuoneen lattialla ja kiroan maailman syvimpään hornan tuuttiin?

Täytynee aloittaa kotisynnytysvalmennus omalle rakkaallenikin. :)

Saisinpahan sitten hieman mielenrauhaa ja onneksi mieheni oli

suureksi avukseni myös ensimmäisessä synnytyksessäni

enkä olisi jaksanut hoitaa sitä kehoni vaatimalla nopeudella ilman häntä.

Kivunlievityksestä en oikein osaa päättää. Aika kun kultaa nuo kirotut muistot.

Muistan, että synnytys oli erittäin kivulias, mutta kun poika oli pihalla,

olo oli jo hyvä. Minulle ei oltu laitettu yhtään kanyylia,

selkärankaani ei oltu sörkitty mitenkään ja pystyin heti nousemaan

omille jaloilleni ja kävelemään suihkuun. Ja työnsin vauvani hyvillä

mielin nukkuen kopassaan omalle osastollemme.

Kuinkahan sitä tällä kertaa tekisi. Ennätänkö saamaan mitään?

Muutamat puudutteet ovat mielessäni, mutta siihen olen

päätymässä, etten halua mitään edelleenkään tungettavan selkärankaani.

Tuli se esikoinenkin sieltä pihalle hyvin. Sitten tilannehan on täysin eri,

mikäli synnytys pitkittyy ja/tai tulee komplikaatioita. Silloin saavat tunkea

minuun mitä vain neuloja, jotta vauvamme saadaan turvallisesti pihalle.

Sairaalakassi on pakattu ja kännykän akku ladattu.

Toivottavasti kohta alkaisi jo tapahtumaan...

-Maikku-