maanantai 4. kesäkuuta 2012

konserttiin vei tiemme

Viikonloppuna olin mieheni ja parin ystävämme kanssa Tampereella YleX Popissa ja voi että kun oli hauskaa. Valitettavasti en kauheasti ottanut kuvia reissussa, kun kamerakin jäi sateen vuoksi kotiin. Mutta puhelimella tuli muutamia otettua... Kuten taivaan väristäkin voi päätellä, sateet eivät yllättäneet. Aloitimme reissumme viemällä ensin poikamme mummun ja faarin luo, minne hän jäi mielellään leikkimään. Tampereelle päästyämme suuntasimme Koskikeskukseen tekemään löytöjä ja tulihan sieltä napattua aika paljon kaikenlaista mukaamme. Niistä kuvia myöhemmin. Shoppailtuamme riittävästi, veimme tavarat hotelliin, jonka olimme varanneet yöksi. Tuntui hassulta olla Tampereella hotellissa, kun siellä on joskus tullut asuttuakin. Oli kuin olisi menty aivan toiseen kaupunkii. Ihanaa. Sen jälkeen lähdimme tapaamaan ystäviämme, joiden kanssa lähdettiinkin heti syömään drinkkien kera. Konserit olivat aivan huippuja, etenkin Paleface yllätti hienolla esityksellään. Jammailtua tuli kylmästä tuulesta huolimatta. Sadekin tajusi onneksemme tauota esitysten alkaessa kuin tilauksesta. Esitysten jälkeen kävimme taas syömässä, tällä kertaa kunnolliset ruoat saatika naposteltavaa, kuten aikaisemmin, ihanassa Gringos Locosissa. Juhlinta jatkui hotellissa ja baarissa, mutta kauhean myöhään emme mieheni kanssa jaksaneet juhlia, sillä ajatus kerrankin kunnon yöunista ilman pikkumiehen herätyksiä houkutti aivan liikaa. Mutta oli niin mukava reissu ja teki hyvää näin loman alkajaisiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti