lauantai 25. elokuuta 2012

Viherhuoneen kuulumisia

Viherhuoneemme on vielä kovin keskeneräinen. Tällä hetkellä mietimme kuumeisesti mm. minkä väriseksi maalaisimme sen pari seinää, jotka tällä hetkellä loistavat keltaisina. Muutoin keltainen sopisi, onhan se lempivärinikin, mutta kyseinen sävy muistuttaa enemmän ulkomaalia, kuin sisätiloihin sopivaa. Eteisessämmekin on käytetty samaista sävyä ja myös se odottaa maalaamista.
Vanha orkideani kukoistaa edelleen kauniina ja nyt myös sen vierustoveri on alkanut tekemään nuppuja, mistä olen aivan innoissani.
Uusin kasvi on Physalis; Chinese lampion, jota olen jo pitkään himoinnut. Leiskuvan oranssit lyhdyt näyttävät niin kauniilta ja toivon mukaan pysyy elossa edes hetken aikaa. Ainakin toistaiseksi kaikki hyvin...
Ja tiedän kyllä että nämä pallokrysanteemit ovat varsinaisesti ulkokukkia, mutta kun pidän niistä niin kovasti ja ne näyttävät kauniilta viherhuoneessamme.
Kohta lähdemmekin suloisen sukulaistytön ristiäisiin. Oikein ihanaa viikonloppua kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti