tiistai 14. elokuuta 2012

Huvimaja

Mummilasta jatketaan vielä yhden postauksen voimin. Siellä kun on niin paljon kaikkea ihanaa esiteltävää. Vanhempieni pihaan ilmestyi huvimaja, kun olin teini-ikäinen. Se on riittävän suuri, että on huvimajassa vietetty niin juhlia kuin illan istujaisia. Kynttilöitä ikkunoille ja katon tuikkutelineisiin palamaan, vilttejä, kukkasia ympärille ja tunnelma on taattu.
Sisustuksen äitini on tehnyt valkoisen ja vaaleanpunaisen juhlaksi. Pieniä yksityiskohtia on kaikkialla ja huvimajassa onkin mukavaa istuskella juomassa kahvia ja samalla etsiä, mitä kaikkea sieltä tällä kertaa löytyykään.
Pojalla menossa yksi suosikkileikeistään. Kiipeäminen. Ja mikäs sen parempaa, kuin heiluva keinu, johon voi pyllähtää pehmoiselle patjalle tyynyjen sekaan. Ja taas pois.
Myös huvimajan ympäriltä löytyy kaikkea mielenkiintoista. Pitäähän sitä ulkopuolellakin olla ihmeteltävää ja äitini taidonnäytteitä, eli savitöitä, pilkkistääkin esiin monesta paikkaa.

4 kommenttia:

  1. Ihana huvimaja, mäkin haluan tuollaisen, mutta ei meidän pihaan taida enää mahtua. :) Tai mahtuis, mutta isäntä ei ehkä ole samaa mieltä. ;)

    VastaaPoista
  2. Itsellä sama toive, muttei oo kans mies vie suostunut. Vien sen aina vanhempieni huvimajaan ja yritän puhua, että eikös tämmöinen olisi kiva ja hän vaan hymyilee. Täytyy aloittaa sillä takapihan raivauksella ja sitten alkaa uudelleen maanitteleen. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana huvimaja. Niin kauniisti sisustettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon äitini puolesta. Hän kyllä osaa tämän taidon, itse vielä yritän kovasti opetella. :) Tuolla on ihana istuskella kesäisin.

      Poista