sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tildan kevät ja lammas

Tone Finnangerin Tildan kevät; ompelua ja askartelua oli piristävä ja keväinen kirja. Ei ihan näin syksyyn tarkoitettu, mutta onko se nyt niin tarkkaa. Kirjasta löytyi yllättävän hyvät ja tarkat ohjeet niin pupuihin, lampaisiin kuin suloisiin noitiin. Pelkäsin hieman, ettei kirjassa muuta olisi, mutta onnekseni olin väärässä. Finnangeri esittää ohjeet myös mm. herkkukassin tekoon, erilaisten pehmoisten sydämien ompeluun ja keittiössä tarvittaviin välineisiin, kuten teepannumyssyyn ja patalappuihin, yms. Ohjeiden noudattaminen vaatisi reissua askartelukauppaan ja mahdollisesti nettikauppojen selailua, mutta ainakin oma kokeiluni valmistui ihan hyvin vain omilla kotikonsteilla ja tavallisella kangaskaupalla.




Olen aina ihastellut Tilda-hahmoja ja tyyliä. Se on mielestäni lämmintä ja pehmoista. Olen jo pitkään halunnut kokeilla hahmon tekemistä, mutta en ole vaan saanut aikaan. Nyt marssin kangaskauppaan ja ostin viimeinkin kankaita lammasta varten. Pääasiallisena tarkoituksena saada pienelle lapselleni uusi pehmolelu. Ja mikä parempaa kuin äidin tekemä. eikö? No, kyllä se nyt jotenkin onnistui. :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti